Joukkoliikenteen lipun hinta
Lipun hinta joukkoliikenteessä perustuu poliittiseen päätökseen. Yleensä lipputulot eivät kata joukkoliikenteen kustannuksia, mikä on tilanne Helsingissäkin. HKL:n kuluista vain puolet katetaan lipputuloilla, loppu 100 miljoonaa euroa maksetaan verotuloista.
Viime aikoina lipun hintaa on korotettu. Samalla palvelua on supistettu lopettamalla linjoja ja harventamalla vuorovälejä. Näiden toimien vaikutusta on tutkittu ja päädytty siihen, ettei hinnan korottaminen ja tuotteen huonontaminen samanaikaisesti ole kannattavaa. Lipputulot vähenevät enemmän kuin kustannuksissa säästetään. Siten joudutaan joukkoliikenteen tukea maksamaan enemmän, ja samalla joukkoliikenteen käyttö vähenee.
Helsingin joukkoliikenteen tappion tuottavat bussi- ja metroliikenne. Raitioliikenne kattaa kulunsa ja on tuottanut muutamina vuosina jopa voittoa. Selitys tälle on siinä, että bussiliikenne toimii ylikuormituksella ja metro alikuormituksella. Lisäksi metro edellyttää liityntäbussiverkoston kustannuksineen.
Joukkoliikenteen taloutta voidaan kohentaa vain järjestämällä liikenne siten, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Helsingin kokoisessa kaupungissa kustannusten optimi on kapasiteetiltaan bussin ja metron välissä oleva raitiotie. Kun raitiotiet otetaan käyttöön myös esikaupungeissa jatkamalla nykyiset kesken jääneet linjat ja rakentamalla Jokerilinjalle raiteet, joukkoliikenteen kustannukset käännetään laskuun ja matkustajamäärät ja lipputulot nousuun.
|